Meillä on uudet kausivalot!

Tämänvuotinen taistelu kausivalojen sytyttämispäivästä on voitettu! Tai no… taistelua ei edes käyty tänä vuonna. Sellaista nimittäin sattui, että käydessämme miesten IKEA:ssa numero 2 (numero 1 on Biltema) eli Clas Ohlsonilla, mies löysi meille uudet ihanat kausivalot!

Uusi valoketju on meille aivan täydellinen. Siinä on kauniit kellertävät polttimot ja juuttikangaspäällysteinen sähköjohto. Valosarjan yleisilme on juuri sopivan vanhahtava ja sopii siksi ihan mahtavasti olohuoneen seinällä olevan taulun koristukseksi. Taulun kehyksissä on riippunut muinakin vuosina erilaisia valonauhoja. Aikaisemmista malleista suosikkini on ollut ihan tavallinen valonauha, johon pujotin lyhtykoison ”hedelmiä”. (Tarkistin Wikipediasta ja niiden oikea nimi lienee verhiö.)Tämä uusi pesee kaikki entiset viritelmät mennen tullen.

Valo vähenee ja syksy etenee muutenkin. Piha näyttää tosi alakuloiselta, sillä hehkuva ruska on jättänyt meidän pihan väliin. Villiviinit roikkuvat nuutuneina ja hedelmäpuissa on enemmän ruskeaa kuin keltaista sävyä. Ainoastaan maksaruoho jaksaa jatkaa hehkuaan. Olen kantanut sen kukintoja maljakkoon jo jokunen viikko sitten, mutta edelleen punainen kimppu jaksaa loistaa. Jospa löytyisi muitakin yhtä pitkäikäisiä kukkijoita.

Vaikka edellä kirjoitetusta saa toisen kuvan, pidän syksystä. En oikeastaan osaa sanoa lempivuodenaikaani ollenkaan. Minusta parasta on se, että vuodenajat selvästi vaihtuvat. Polttelemme mökillä usein pönttöuunia, mutta siitä huolimatta minusta on edelleen luksusta saada istua kotona keinutuolissa uunin ääressä. Joulu on vielä kaukana, mutta silti nautiskelen takkatulesta glögin ja kuivattujen omenoiden kera. Ihania syystunnelmia kaikille!

Joulun ensimmäisiä

Marraskuu vetelee viimeisiään. Meidän joulunvalmistelumme ovat alkutekijöissään, mutta ensimmäisiä yritelmiä joulun suuntaan on jo tehty. Muutama joululahja on jo valittu ja ostettukin, tosin näissä mennään vielä perinteisellä sukkalinjalla. Ensimmäiset joulukukat on ostettu  ja tänään kaivettiin esiin itse tehty joulukalenteri täyttämistä varten. Ennen joulua juhlitaan vielä 100-vuotiasta Suomea, joten runsaimmat joulukoristelut ilmestyvät esille vasta itsenäisyyspäivän jälkeen.

Meillä on melko monta joulutraditiota, jotka ovat syntyneet puoliksi itsestään. Perinteinen reissu Turkuun kuuntelemaan joulurauhan julistusta on niistä ehkä merkittävin. Toinen perinne, joka ei unohdu yhtenäkään jouluna on pipareiden leipominen mamman reseptin mukaan. Saatan ostaa muutaman valmistaikinan syksyn mittaan lasten popsittavaksi sellaisenaan, mutta meidän perheen oikeat piparit tehdään itse tehdystä jättitaikinasta. Resepti ei petä koskaan, vaan piparit ovat maukkaita ja niiden rakenne on täydellinen.

Tämän joulun piparitaikina paistettiin viikonloppuna. Tein taikinan tuplana, joten osa taikinasta laitettiin myös pakkaseen. Paistamme vielä erän tuoreita pipareita aivan joulun kynnyksellä. Riihimäen lasitölkistä löytyy mitä erilaisimpia pipareita. On muumeja, possuja, enkeleitä, kruunuja. Taika-sarjan peltirasiaan pakkasin pääasiassa maltillisia sydämiä ja kukkia. Hauska lisä melko isoon muottikokoelmaamme on pöllö, jonka kuopus sai viime jouluna. Taikina pitää irrotella muotista varovasti, mutta lopputulos on ainakin minusta hauska.Osa nyt leivotuista pipareista saa vielä kuorrutuksen ylleen. Ensimmäisenä pöytään päätyvät itsenäisyyspäivän kunniaksi tehdyt Suomi -piparit.

Jouluvalmistelut jatkuvat, mutta ennen niitä olisi tarkoitus vielä remontoida yksi yläkerran makuuhuoneista. Pyöräytämme jälleen kerran järjestystä ja lapselle alunperin valittu melko kirkas sininen saa väistyä murretun vihreän tieltä. Katsotaan, kuinka valmista on jouluna. Nyt ainakin työ on alkanut, kun huone on tyhjennetty, imuroitu ja mies on parhaillaan pesemässä seiniä. Ehkäpä pääsen maalitelan varteen jo illalla…

 

Syksyn hehkua olohuoneessa

Saa nähdä, minä vuonna innostukseni oranssiin laantuu. Se on erityisen vahva näin syksyisin, kun luonto tarjoilee kauneimmat sävynsä. Pihan istutuksissa huomaan toistavani vuodesta toiseen samantapaista värikaavaa: kesäkukat ovat joko valkoisia tai vaaleanpunaisia ja syksyllä kukkivat kukat ovat enimmäkseen oransseja. Kanervat tekevät poikkeuksen tässä väriskaalassa, mutta oransseina niitä ei ole saatavilla. Värjättyjä kukkia en halua, olivatpa ne leikkokukkia tai muita. Säät ovat viilenneet siihen malliin, että olen keräillyt myöhäiset kukkijat maljakoihin sisälle.

Monena vuonna olen tehnyt ovikranssin vaahteranlehdistä. Tämä syksy on ollut niin kiireinen, että kranssi on yhä tekemättä. Sen verran on kuitenkin ollut aikaa, että autolta sisälle mennessä olen napannut muutaman hehkuvan lehden olohuoneen ruokapöytää kaunistamaan. Lehdet käpertyvät parissa päivässä, mutta lisää oransseja ja punaisia kaunokaisia lennähtää päivittäin pihatielle.

Olen mielestäni konservatiivinen sisustaja, mikä näkyy paitsi huonekalujen valinnassa myös siinä, että en kovin usein muuta järjestystä. Vanha piianpeili on kököttänyt olohuoneen piirongin päällä koko sen ajan, kun olemme talossamme asuneet. Muu olohuone ei suuria mullistuksia ole kokenut, ellei tekstiilien vaihtumista eri vuodenaikoina lasketa. Oranssi, ripaus keltaista ja ruskea lasi – siinä ovat tämän syksyn suosikkini.

Maljakkokaunottaret

Vaikka kesä kului suurimmaksi osaksi mökkeillessä, teimme muutaman pienen reissun kotimaassa. Säät suosivat parhaiten Turun saaristoon suuntautunutta reissuamme. Vierailimme serkun ja hänen miehensä veneellä kauniissa Nauvon satamassa. Veneilyn viehätys aukeni minulle tällä reissulla aivan uudella tavalla! Sää oli aurinkoinen ja lämmin ja  isäntäväki todella vieraanvarainen. Veneen kannella syötyä aamupalaa ei ihan heti unohdeta…

Nauvon keskustasta, jos niin voi sanoa, löytyi aivan hurmaava vanhan tavaran kauppa. Isohko rakennus oli täynnä toinen toistaan kauniimpia aarteita. Meidän mukaamme lähti maljakko, ruskeaa apteekkilasia sekä puiset taulunkehykset. Putiikissa riitti kävijöitä ja kauppaa tehtiin koko ajan. En ihmettele, sillä tavarat olivat esillä siististi ja houkuttelevasti, ja hinnatkin olivat ihan kohtuulliset, jolleivat suorastaan edulliset.

Minä ihastun aina erityisesti tavaroihin, joissa on vanha vivahde. Tavaroiden ei tarvitse olla klassikoita tai sillä hetkellä pinnalla olevia esineitä. En halua nurkkiini läjää ihania esineitä, jos niillä ei ole käyttöä. Perustelen käyttämisellä myös purkkihankintojani, lasisia ja muita, vaikka tällä määrällä purkkeja säilyttäisi jo monen kodin pientavarat. Maljakon ostaminen on tässä suhteessa rajatapaus, niitä kun jo on moneen lähtöön. Tämä uusi yksilö täyttää kuitenkin nostalgiakaipuuni sekä on kapean suunsa ansiosta erittäin toimiva yksilö.

Uusi  maljakko herätti mielenkiinnon sen takia, että pari vuotta sitten sain mummolta ihan samanlaisen, jo edelliseltä sukupolvelta periytyneen maljakon. Muistan keränneeni siihen kukkia jo pienenä. Nauvosta löytynyt versio on ihanaa ruskeaa lasia, johon olen tällä hetkellä erityisesti tykästynyt. Minusta se sopii erityisen hyvin syksyisiin hehkuviin väreihin!

 

Kalenteri sekaisin!

Vappu on jo nurkilla, mutta tässä viimassa ja tuiskussa ei yhtään tunnu siltä. Keli on kurja jopa meidän lapinkoirastammekin, joka sekin tepsutteli oikein tyytyväisenä sisään pikku pihakierroksen jälkeen. Luonnolla tuntuu olevan kalenteri sekaisin, vaikka oikeastaan kyse on vaan ihmisen lyhyestä muistista. Muutaman viime vuoden varhainen kevät on saanut meidät uskomaan, että tänä vuonna kevät saapuisi harvinaisen myöhään.

Minulla sen sijaan taisi hieman mennä kalenteri sekaisin vai onkohan sittenkin kyse daalioiden sekaisin menneestä rytmistä. Joka tapauksessa pari istuttamaani daalia ovat rykäisseet itsensä sellaiseen kasvuun, että oksat pois. Jostain puutarhalehdestä luin, että taimet olisi hyvä latvoa 30 senttisinä, mutta noiden kukkien suhteen neuvo saapui auttamattomasti myöhässä. Nyt kerään rohkeutta eli aion pätkäistä ylipitkät kukkaseni ja istuttaa ne eilen kirpparilta löytämääni emaliseen kippoon. Toiseen samalta reissulta löytämääni kippoon ostin mökkimäisen värikkäitä, minulle tuntemattomien kukkien sipuleita. Rohkeutta tarvitaan siinä, että multapussit nököttävät ulkona parisenttisen lumikerroksen alla. Tuonne tuiskuun ja viimaako sitä pitäisi mennä?

 

 

 

Mummon virkkaamaa pääsiäistunnelmaa

Hillitsin itseni tähän saakka ja toin pääsiäiskoristeet tupaan vasta eilisen siivouksen jälkeen. Yksi rairuoho tosin on jo kasvatettu ja heitetty poiskin, mutta näissä piireissä sitä ei lasketa…

Ensimmäisenä pääsiäiskoristeista esille pääsevät mummon virkkaamat tiput ja pääsiäisliina. Sain liinan joskus aikoja sitten, enkä silloin osannut sitä arvostaa. Viime vuosina, varmaan liittyen omien lasten kasvamiseen, olen osannut asetella sen arvoiselleen paikalle olohuoneen pöydälle. Muistan tiput jo lapsuudesta mummolasta ja monesti muokkailin niitä pulleammiksi tai laihemmiksi vaihtamalla sisustan pumpuleita tipusta toiseen.

 

 

 

Monta muutakin koristetta pääsiäislaatikosta löytyy, mutta mummon tipujen lisäksi joskus eurolla parilla ostamani pikkuruiset pääsiäismunat ovat kestosuosikkejani. Tänä vuonna ne pääsivät riippumaan kainosti vihertäviin koivunoksiin. Päälärit sopivat erityisen hyvin pääsiäsmaljakoiksi, sillä sellainen käsivarrella on ainakin kahdessa polvessa kierretty ympäri lähitienoota virpomassa. Virvon varvon, tuoreeks terveeks!

Näin se kiiltää!

Ruokapöytä (tai oikeastaan kansi) on valmis! Pinnasta tuli ihana – kiiltävä, mutta samalla elämän jäljet paljastava. Emme lähteneet kittaamaan kolosia tai peittämään pinnassa olevia painaumia. Uusi lakkapinta tekee pöydästä riittävän siistin ja käyttökelpoisen. Voi olla, että jalat pitää vielä vahata, sillä niiden pinta on tällä hetkellä vähän väsyneen näköinen ja mattainen.

Kunnostukseen meni muutama päivä kuivumisaikoineen, mutta työtä piti oikeastaan tehdä vain pari tuntia. Pienellä vaivannäöllä keittiömme sai entistä ehomman keskipisteen. Näistä kuvista tarkkanäköisimmät ehkä huomasivat, että purkkihylly on saanut uusia purkkeja. Kaksi puuttuvaa kahvipurkkia löytyivät vanhan tavaran liikkeestä kahdeksalla eurolla kappale.

Tänään pöytää somistaa miehen koiralenkiltä tuoma ”kukkakimppu”. Luultavasti noin viikon sisällä silmut aukeavat ja pieni lisäripaus kevättä puskee ilmoille. Iltapäiväkahvit nautitaan kaurakeksien kera!

”Museoon joutava” kunnostuu

Varsinkin yksi lapsistamme on toistuvasti kommentoinut, että me asumme museossa. Vanhat puiset kalusteet eivät osu teinin makuun. Meidän vanhempien mielestä elämää nähneet yksinkertaiset puiset kalusteet ovat kuitenkin vastustamattomia. Viime kesänä saimme keittiöön pöydän, joka on peräisin äitini suvusta. Pöytä oli odotellut uutta elämäänsä  käyttämättömänä serkkuni varastoissa jo useamman vuoden. Meillä pöytä pääsi heti käyttöön, mutta kunnostustöihin ehdittiin vasta nyt.

Pöydän jalat ovat vähän lommoiset, mutta niissä kuluminen ei haittaa. Oikeastaan kaikki pienet jäljet muistuttavat sen entisistä käyttäjistä ja tuovat huonekalulle tunnearvoa ja historiaa. Pöydän kansi joutuu sen sijaan kovalle käytölle ja olemattomaksi kulunut lakkapinta ei ole paras mahdollinen. Pöydän kunnostus päätettiin toteuttaa siten, että kansi putsattaisiin ja lakattaisiin uudestaan, mutta jalat saisivat jäädä entiselleen.

Vanha lakka irtosi helposti maalinpoistoaineella. Alkuperäinen lakka ja petsi olivat imeytyneet puuhun melko syvälle, joten pinta hiottiin vielä huolellisesti hiekkapaperilla. Tällä kertaa päätimme kokeilla käsittelyä petsilakalla, mikä osoittautuikin ihan käteväksi. Sävyksi valittiin pähkinä, sillä samaa sävyä löytyy meiltä jo ennestään.

Mitä kaikkea tämä pöytä on kokenutkaan, sitä emme tiedä. Se on ainakin asustanut maalaistalon salissa ja kuunnellut siellä kahvikeskusteluja. Taatusti sen ympärillä on puitu sadot ja säät, sodat ja rauhat. Muutaman vuoden ikäisenä mummolla oli tapana mennä sen alle mököttämään, kun elämä kohteli kaltoin. Pöytää peitti silloin suuri liina, joka ulottui lähes maahan saakka. Sen alla oli hyvä purkaa lapsen mielipahaa huutamalla suureen ääneen. Pian pöytä pääsee jatkamaan tarinoitansa meidän keittiössämme.

Puusohva numero 2

Kotimme toinen puusohva toimii eteiseisessä varsinaisena monitoimikalusteena. Pienempi koiramme lepäilee siinä, kengät pujotetaan jalkaan sohvalla istuen ja istuimen alla säilytetään yhtä sun toista. Tavaroita säilövät pärekorit on tuotu meille mummolan kesäkodista.

Sohvan tarina meillä alkoi Lahdesta eräästä vanhojen tavaroiden kaupasta. Useimmat liikkeessä tarjolla olleet kalusteet oli kunnostettu ja hintakin oli tietysti sen mukainen. Meidän puusohvamme oli vasta menossa kunnostukseen, joten saimme  ostettua sen edulliseen hintaan. Sohvasta ei valitettavasti ole alkuperäiskunnossa yhtään kuvaa, mutta runko oli viininpunainen ja istuinosa oli päällystetty kirkkaansinisellä keinonahalla. Meille se toi mieleen rehtorin kanslian ja puhuttelua odottavat oppilaat.

Ajattelimme putsata sohvan ja ehkä petsata tummaksi, mutta punainen maali oli tiukassa kuin täi tervassa. Niinpä päädyimme maalaamaan rungon valkoisella kalustemaalilla. Kankaana sohvassa on oikeastaan raidallinen kangas, mutta koiran lepotuokioiden vuoksi on yksinkertaisempaa pitää sohvalla peitettä. Tilkkupeitto on oikeastaan koiran oma, sillä koira toi sen mukanaan meille muuttaessaan. Penkin alla on paitsi kodin villasukkajemma myös leluja karvaisille kavereillemme. Siivouksen jälkeen kestää noin päivän, kunnes kaikki lelut on haettu ja levitelty ympäri alakertaa. Leikki sekin 🙂

 

 

Räsymatolla eloa vierashuoneeseen

 

 

Joululomalla vierashuone muutti yläkertaan. Kaikki tarpeelliset huonekalut löytyivät entuudestaan ja huone saatiin käyttöön. Huone jäi kuitenkin vähän ilottomaksi ja valjuksi. Sovitimme melkoisen kasan mattoja vierashuoneen lattialle, mutta kaikki meidän varastomme matot olivat joko liian lyhyitä tai sitten liian pitkiä. Uusi räsymatto päätettiin etsiä ja parin epäonnistuneen etsintäreissun jälkeen löytyi tämä noin kolmemetrinen ilopilkku.

Kun matto toi uutta ilmettä ja  väriä vierashuoneeseen, rupesivat pari sohville kiireessä lykättyä tyynyä vaikuttamaan orvolta. Onneksi innostuin samoihin aikoihin hankkimaan pari keväistä tyynyä ja uuden torkkupeiton olohuoneeseen. Keltaiset tyynyt ja torkkupeitto muuttivat saman tien vierashuoneen piristykseksi. Yöpöydälle löytyi vielä suloinen jo opiskeluaikoina lahjaksi saatu tonttutyttö. Jo toistamiseen- vierashuone odottaa yöpyjiä!